Vannon inhimillisyyden ja huomioivan johtamisen nimeen ja pyrin omalla toiminnallani auttamaan yrityksiä pääsemään liiketoiminnallisiin tavoitteisiinsa hyvinvoivan, sitoutuneen ja motivoituneen henkilöstön kautta. Kokonaisvaltainen hyvinvointi ja terveys, niin työelämässä kuin kotona, toimivat ajureina myös itselleni. Hyvä johtaminen, toimivat prosessit ja järjestelmät sekä tuki henkilökohtaiseen kehittymiseen ja työkyvyn ylläpitämiseen varmistavat sekä henkilöstön että yrityksen hyvinvoinnin.
Olen toiminut koko työurani yli 20 vuotta erilaisissa talouden-, HR:n, IT:n ja hallinnon rooleissa, viimeisimmät vuodet vahvassa kasvussa olevan talotekniikkayrityksen HR-johtajana. Kaikkea vuosien aikana oppimaani hyödynnän toimimalla tukena ja kehittäjänä, oli kyseessä sitten valmennuksellinen rooli yksittäiselle henkilölle tai tiimille, tai vaikkapa talouden ja hallinnon prosessien sekä käytäntöjen nykytila-arviointi ja jatkokehittäminen. Erityisen lähellä sydäntäni on osaamisen kehittäminen ja siihen liittyvät erilaiset toiminnot, on kiehtovaa miten yksilöllisiä eri organisaatiot ovat ja miten erilaiset ratkaisut niissä toimivat. Palkitsevinta on löytää juuri oikeat ratkaisut juuri sille yritykselle ja nähdä niistä konkreettinen hyöty.