OLETKO KADOTTANUT KIPINÄSI?
Etkö enää löydä itsestäsi sitä kipinää ja tekemisen paloa, joka ennen oli sinulle niin luontaista?
Työ voi olla elämän keskeisimpiä ilon lähteitä. Työn kautta voit kehittyä, ilmaista itseäsi, kuulua joukkoon, kokea syvää merkitystä. Työ voi olla elämän suola ja taloudellisen turvan tuoja.
Moni työssään hyvin menestynyt suorittaja alkaa kuitenkin jossain vaiheessa elämäänsä pohtia, mihin kaikki tämä suorittaminen lopulta johtaa. Kun päivät ovat täynnä palavereita, asiasta toiseen juoksemista, päivä toisensa jälkeen, vuosi toisensa jälkeen, mieleen alkaa nousta uudenlaisia kysymyksiä. Ehkä sinäkin tunnistat itsesi seuraavista pohdinnoista?
✅ En enää saa samanlaista iloa töistä, joista ennen nautin.
✅ Olen alkanut miettiä, olenko tehnyt elämässäni oikeita valintoja.
✅ En saisi tuntea näin, olenhan saanut elämässäni niin paljon.
✅ Elämässäni on periaatteessa kaikki hyvin, silti tuntuu, että jotain puuttuu.
Jos tunnistit itsesi näistä lauseista, olet ehkä ajautunut eksistentiaaliseen kriisiin. Eksistentiaalinen kriisi on mahdollisuus. Se kertoo siitä, että olet valmis siirtymään työssäsi ja elämässäsi uudelle tasolle. Syviä kysymyksiä läpikäynyt ihminen heijastaa ympärilleen aitoa uskottavuutta ja vakuuttavuutta – myös asiantuntijana ja johtajana.
Eksistentiaaliset kysymykset harvoin selkiintyvät pelkästään älyllisen pohdiskelun avulla. Niiden selvittämisessä tarvitaan syvälle pureutuvaa omien tunteiden tutkimista, kehon viestien kuuntelemista sekä aitoja ja rehellisiä kohtaamisia. Sitä kautta voit löytää uudenlaisen suhteen itseesi, olemiseesi ja tekemiseesi – ja sen kipinän, jonka olit kadottanut.
Me Emergyssä olemme käynnistämässä uudenlaista palvelua uraihmisten eksistentiaalisten kysymysten ratkaisemiseksi. Etsimme pilottiryhmään työssään menestyneitä asiantuntijoita, esihenkilöitä tai johtajia, jotka ovat lisääntyvässä määrin alkaneet kokea merkityksettömyyttä elämässään ja työssään.
Työskentelytapa ryhmässä on kokemuksellinen, kokeileva, oivalluttava ja aitoihin läpimurtoihin tähtäävä. Ryhmässä käydyt keskustelut ovat 100 % luottamuksellisia.
Ryhmän vetäjänä toimii psykologi, kokenut työelämän tunnetaitojen kehittämisen ja valmentamisen edelläkävijä, tietokirjailija ja pian myös hahmoterapeutiksi (Gestalt) valmistuva Jarkko Rantanen.
Ryhmä kokoontuu seitsemän kertaa arki-iltaisin klo 16.30–19.30 Espoon Niittykummussa. Kokoontumiset ovat 26.1., 10.2., 17.2., 3.3., 10.3., 17.3. ja 24.3.
Jokaisen osallistujan kanssa käydään alkuhaastattelu (on-line), jossa varmistetaan ryhmän soveltuvuus tilanteeseesi.
Tämä ainutlaatuinen pilottivalmennus tarjotaan nyt poikkeukselliseen pilottihintaan vain 1250 € + alv (1550 € sis. alv) / henkilö.
Jos haluat mukaan ryhmään, laita viesti VIIMEISTÄÄN ma 17.1.2022 jarkko@emergywork.com alkuhaastatteluajan sopimiseksi. Alkuhaastattelussa et vielä sitoudu osallistumiseen.